torstai 30. toukokuuta 2013

Juhlavaatteiden värjäystä

Lauantaina on edessä koulun kevätjuhla ja sukulaispojan ylppärit. Mitä itselle päälle lauantaina? Uuutta en ehdi opetella ompelemaan, eikä ostaminen nyt innosta? Kaapissa on kaksi mekkoa. Toinen on ollut jo niin monet juhlat päälläni, että en enää kehtaa taas pistää sitä päälleni. Toinen mekko on sellainen, jonka ostin viime kesänä ystävien häihin, mutta juhlien jälkeen ekassa pesussa mekon valkoiset raidat värjääntyi epätasaisen harmaiksi. Lopputulos: ei kiitos!

Kaippareissulla silmiini osui pyykinpesukoneessa käytettävät tekstiilivärit. Ostin sinisen värin, ja kotona iskin nuo kaksi mekkoa ja värin koneeseen. Ajatuksena oli, että edes toinen mekoista olisi värjäyksen jälkeen juhlakäyttöön sopiva.

Värjäys onnistui yllättävän hyvin, nyt minulla on kaksi käyttökelpoista mekkoa, eikä kumpaakaan tunnista vanhaksi. Värin tarttumiseen vaikuttaa materiaali, joten nyt molemmissa on yksilöllinen väri. Erityisen tyytyväinen olen tuohon raidalliseen, kun olen ehtinyt sitä vain kerran pitää, ja tuo sininen on paljon enemmän minun väri. vielä silitys, niin mekko on valmis.



Hehkutan tähän loppun vielä, että  kantinkääntäjäni nro 2 saapui tänään postissa. Hivenen on järeämpää kokoa kuin ensin hankkimani. Kuvassa takana 9,5mm kanttia tekevä, ja edessä 19mm kanttia tekevä. Toivottavasti ehdin illalla kokeilla miten leveä kantti kääntyy....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti