perjantai 14. maaliskuuta 2014

92cm tunika ja leggingsit tytölle

Ajattelin tehdä pikkuneidille leggarit, ja kaapista löytyi yksiväristä vaaleanpunaista trikoota pala. Sovittelin kaavaa kankaalle, ja mielestäni kangasta olisi riittävästi. Kyseessä oli ruusunpuna kaava, jossa leggareissa ei ole sivusaumaa. Kangas ei sitten riittänytkään, ja etsin kankaiden joukosta toista yksiväristä trikoota, josta voisin tehdä leggareiden toisen puntin. Löysinkin vihreää trikoota. Vaaleanpunainen  vihreä yhdistelmä sopi hyvin yhteen, mutta pohdin kuitenkin mitä näihin leggareihin voisi yhdistää yläosaksi. Valmiiden vaatteiden seassa ei tuntunut olevan mitään sopivaa. Viehreää trikoota oli runsaasti jäljellä, ja mieleeni tuli tunikan kaava jota voisin kokeilla. Yhdistin tunikaan myös vaaleanpunaista, jotta asu olisi yhtenäinen.
Kaavana Amima 92cm Ottobre  4/2011  ja ruusunpuna 92cm Ottobre 6/2012

 
Ettei asusta tulisi liian yöpukumainen, niin lisäsin tunikaan applikoinnin. Teepannun kuva on piirretty samasta 4/2011 Ottobre lehdestä kuin tunika. Kaava Viviella. Tähän applikointiin pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kunnolla ebay ostostani, eli applikointi paininjalkaa. Ei minusta vielä ole tullut taitavaa applikoimaan, mutta läpinäkyvä paininjalka helpotti asiaa suuresti. 


Niitty trikoosta vaatteita tytölle koossa 92cm

Royal-tuotteelle tuli uudelleen myyntiin Niitty trikoota. Laitoin heti tilaukseen 3 raporttia kangasta. Olen niin ihastunut tähän kankaaseen. Aikaisemmin tein yhdelle tytöistäni paidan, ja nyt oli nuorimman neidin aika saada Niitty vaatteita.

Bodyn kaava kisuliini 92cm Ottobre 6/2012. Bodyn takakappale yksiväristä vihreää trikoota.


Leggingsin kaavana minulle suhteellisen uusi tuttavuus ruusunpuna 92cm Ottobre 6/2012 (sama lehti josta bodyn kaava). Madalsin vyötärön korkeutta reilusti.



Tämän tunikan kaavana on Ottobre 4/2011 Amima, kuitenkin kohtalaisen paljon muokattuna. Takana ei pystysaumaa, vaan leikkasin takakappaleen taitteella, hihat lyhensin ja taskut jätin pois. Pienensin lisäksi kauka-aukkoa, joka kaavassa tuntui olevan aikasta suuri. Tunikan hihat ja takakappale yksiväristä vihreää trikoota.

Vaikka Niitty on niin ihana kuosi, niin liika on liikaa. Mielestäni tämä yhdistelmä ei vaan toimi. Molemmat vaatteet kaipaa jotain hillitympää kaverikseen.
Tämä yhdistelmä saattaa joskus eksyä neidin päälle, mutta luulen kuitenkin yksiväristen leggingsien olevan parempi yhdistelmä tähän tunikaan.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kankaan loppuja vaatteiksi, eli perusvaatetta pikkuneidille. Big shot ja silitysarkit kokeilussa.

Kaappiin alkaa kummasti kertyä kankaiden jämiä. Päätin tuhota näitä jämiä vaatteiksi, jotta taas voi laittaa pari tilausta kangaskauppaan menemään. Pikkuneidin vaatekaappi kaipaili perusvaatetta /kotivaatetta koossa 92cm. Joten jo valmiiksi piirretyt sekä hyväksi havaitut Saimi ja Kisuliini kaavat pääsivät jälleen käyttöön.


Bodyn kaava kisuliini 92cm Ottobre 6/2012. Housujen kaavana Ottobre 1/2009 Saimi 92cm.
Housut pääsi heti käyttöön.
Sain mahdollisuuden lainata big shotin käyttööni pariksi viikoksi. Tartuin heti tilaisuuteen, ja tilasin Pikku Piltti verkkokaupasta silitysarkkeja, joita voin sitten big shotilla leikkailla. Samalla tilasin joitakin valmiita silityskuvia.
 
Vaaleanpunaisesta joustofroteesta tehty body ja housut kaipasi jotakin piristystä. Heti en uskaltanut kokeilla silitysarkkia joustofroteeseen, vaan kyselin rohkaisua Saumanvara facebook ryhmän väeltä. Rohkaisevien kommenttien jälkeen uskalsin kokeilla. Nämä kuviot on leikattu big shotilla Superg-glitter turkoosi arkilta.





Aikaisemmin en ole silitysarkkeja kokeillut, ja yllätyin kuinka helppoa niiden käyttö on mukana tulleita ohjeita noudattamalla.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pinkki Sokerikallo -luomujoustocollege, samistelu vaatteita meidän neideille.

Pian alkaa olla Kankaidenyönä tilatut kankaat saksittu ja ommeltu vaatteeksi. Nyt vaatteiksi pääsi Käpyseltä Käpynen tilattu 2 metrin pala pinkkiä Sokerikallo -luomujoustocollegea.

Samistelu housuja 3 neidille. Pienimmälle Saimit koko 92cm. Kaavana Ottobre 1/2009 Saimi kaava. Isommille koot 140cm ja 170cm. Kaavana Ottobre 4/2013 lehdestä nimellä Segment A leggingsit
Pienin neiti sai vielä hupparin. Tässä käytin kaavan pohjana Ottobre 4/2012 Pikku Lapanen 86cm. Hupparissa vuori vain hupussa.