maanantai 30. syyskuuta 2013

Kaksi kertaa Saimi 92cm

Aikaisemmin olin jo piirtänyt kaavan Ottobre 1/2009 Saimi housuista. Tänään valmistuikin hyvin nopeasti parit colleget neidille. Housujen koko 92cm. Vaahtokarkin väriset colleget sai piristykseksi kuvan. Kuva löytyi tilkkulaatikon kätköistä, ja on sopivan syksyinen tähän vuodenaikaan. Ennen tilkun ompelua siksakilla kiinni olin liimannut tilkun paikalleen liimaharsolla. Ompelun aikana kankaan takanaoli irtirevittävä tukikangas.





sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lahjaksi annettuja itsetehtyjä lahjoja...

Kaikkia lahjoja ei tarvitse enään ostaa kaupasta. Ompelu taitojen kasvaessa on tullut rohkeutta tehdä ja antaa itse tehtyjä lahjoja. Tässä kerättynä viime aikoina lahjaksi annettuja...


Mummi sai juhlapäivänä sisustuskorin. Korin reunaa koristaa vanhempieni noin 40 vuoden takainen hääkuva. Kuva on skannattu tietokoneelle, rajattu kuvankäsittely ohjelmalla, tulostettu kuvansiirtopaperille, ja silitetty kiinni puuvilla kankaalle. Kiinnitin kankaan neulalla ja langalla. Ennen valokuvan tänne julkaisua peitin kuvasta kasvot kuvankäsittely ohjelmalla. Oikeasti korin reunassa on kasvot näkyvissä.

Sukulaistytölle pipo ja paita. Ruttupipo omalla kaavalla, tai paremminkin ilman kaavaa. Paidan kaavana Ottobre 4/2012 Princess tunika 116cm. Jätin pois tunikaan kuuluneen kuminauharypytyksen vyötäröltä.  Paidan collegekankaat ja silitettävät kirjaimet tilattu Hanheli verkkokaupasta.



Kukallinen kangas http://www.hanheli.fi/kankaat/collegeneulokset/mailini-ohut-collegeneulos.html
Yksivärinen college http://www.hanheli.fi/kankaat/collegeneulokset/winter-sweaty-collegeneulos-roosa-hilco.html
Resori http://www.hanheli.fi/kankaat/resorit/yksivariset-resorit/roosa-resori-102l-kotimainen.html
 

http://www.hanheli.fi/silityskuvat/silityskuva-kirjaimet.html
 
Vauvalahjaksi pienelle neidille. Villasukat ilman ohjetta. Bodyn kaavana kisuliini 56cm Ottobre 6/2012. Hihansuissa ja bodyn alaosassa trikookanttaus vinonauha, trikoota, roosa. Vauvan hatun kaavana Ottobre tulostettava ilmaiskaava.


Kummitytölle paita ja tennarisukat. Paidan kaava piirretty Me&i wings at back sweatshirt paidan mukaan. Alkuperäinen paita on joustocollegea, joten tilasin joustocollaria kestovaippakaupasta. Kangas leikattu etu- ja takakappaleessa langansuunta pystyyn, ja hihoissa vaakaan, kuten Me&i:n alkuperäisessäkin paidassa. Villasukkiin minulla ei ollut ohjetta, vaan toteutin tennarisukat mieleisekseni nähtyni vastaavista kuvia. Tennarisukissa olevat kengännauhat on mitaltaan 100cm.


Paidan kaula-aukko, hihansuut ja helma huolittelematon.










keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Takki harjoitelma Tinttiina kaavalla

Ajatuksena oli, että haluaisin tehdä pikkulikalle takin. Netissä olen pitkään ihastellut aivan ihania toisten tekemiä takkeja, ja usein törmännyt kaavan nimeen Tinttiina Ottobre lehdestä. Ottobren sivuilta tilasin kyseisen numeron, ja mieluinen puuvillakangas löytyi eräästä nettikaupasta.  Tinttiina takin kaava löytyy Ottobre lehdestä 6/2011.

En ole aikaisemmin tehnyt takkia, ja Tinttiina kaava oli myös vieras. En uskaltanut ihanaa kangastani lähteä saksimaan, vaan päätin tehdä harjoituksena kokeiluversio takin halvemmasta omasta varastosta jo valmiiksi löytyvästä kankaasta. Kangasvarastostani valitsin Latika puuvillakankaan ja vuoreksi tuli tällä kerralla pinkki yksivärinen trikoo.


Takin kaava on kokoa 92cm. Sen verran muokkasin kaavaa, että jätin kaistaleen pois hupun reunasta ja hihansuista. Hihansuihin lisäsin resorin, ja vuori tuli koko takin sisäpuolelle. Myös lyhensin takkia jonkin verran. Minua kauhistutti kylmiltään lähteä takkia vääntämään, joten aluksi luin neuvoja ja apuja Eloisaa Elämää blogista.



 Tässä lopputulos! Ihan ok takki, ja muutamia asioita tuli huomattua mitä voisi vielä seuraavaan takkiin muokata. Seuraavaan takkiin on tulossa paksumpi vuori, niin hihoja täytyy muokata leveämmäksi. Myös takkia voisi lyhentää hieman enemmän. Nyt minulla oli 2cm lyhyempi vetoketju mitä ohjeessa neuvottiin.



Ihan kokeilun arvoinen juttu, ja luottavaisemmin mielin seuraavan takin kimppuun. Onneksi tämä takki on niin reilu, että hyvillä mielin voi jättää odottamaan kevättä. Ihan aiheellisesti seuraavasta takista tulee paksumpi. Lämmin ilma kaikkosi ulkoa nopeasti, ja talvi tekee vauhdilla tuloaan. Syksyn kylmyys ja kosteus tuntuu jo voimakkaasti!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Beala nuorelle neidille!

Tyttäristäni vanhin toivoi itselleen hupparia. Hän itse valitsi kankaan väriksi kestovaippakaupan joustocollarien väreistä kiivin. Hupun vuoreksi valikoitus trikoo varastostani marimekon trikoo. Kaavaksi valitsin joskus aikaisemmin Fabriinasta tilaamani Beala paitakaavan. Kaava on aikuisten paidan kaava, ja valitsin siitä koon 34/36.




Joustocollege kiivi
Beala hiippahupulla


Beala huppari
Paitaan lisättiin tytön toivoma eiffel tornin kuva.
Kuva on tulostettu kuvansiirtopaperille, ja silitetty
kankaaseen kiinni.





maanantai 9. syyskuuta 2013

Salainen pakettivaihto

Aamuisin kellon soitua on minulla tapana laittaa kahvi tippumaan, ja käydä keittiön läppärillä tarkistamassa facebookin päivitykset ja tarkastaa sähköposti. Joskus tulee lueskeltua hetki enemmän facebookin ihmeellistä maailmaa. Niin kävi tässä eräänä aamuna, että aamun ensimmäistä kahvimukillista nauttiessani silmiini osui Saumanvara ryhmässä teksti jossa ehdotettiin salaista paketin vaihtoa. Hirveästi en ehtinyt heti asiaan keskittyä, mutta kävin ilmoittamassa itseni mukaan hetken mielijohteesta. Nopea olinkin, kun ehdin listalle hyvin alku päähän. Paketti vaihdon ideana oli ilmoittaa sähköpostina omat yhteystiedot paketti vaihdon vastuu henkilölle, joka arpoo jokaiselle osallistujalle salaisen ystävän. Salaiselle ystävälle olisi tarkoitus lähettää 10€ arvoinen ompelu materiaalia sisältävä yllätys paketti. Aluksi taisi olla ajatus 30 hengen osallistumisesta, mutta juttu paisui hyvin nopeasti 120 hengen porukaksi, jossa kolmella vastuu henkilöllä kullakin on 40 paketti vaihtoon osallistuvan tiedot. Seuraavana päivänä sähköpostistani löytyikin oman salaisen ystäväni tiedot, ja hänelle lähti valitsemani kangas yllätys joitakin päiviä myöhemmin.

Jo hyvissä ajoin ennen paketin lähettämiselle sovittua takarajaa saapui myös oma yllätys pakettini. Salainen ystäväni lähetti minulle tällaisen paketin:

Salainen paketti vaihto. Salaisen ystäväni minulle lähettämä paketti. Vielä olisi paketista käyttämättä nyöri ja siihen muovipäät, vetoketju ja mekkojen kaava.

Useita päiviä pyörittelin mielessäni mitä paketin kankaista ja tarvikkeista voisin tehdä. Ihan siitä en halunnut mennä mistä aita on matalin, vaan halusin haastaa itseni johonkin vaikeampaan. Lopulta en ihan vaikeinta lähtenyt yrittämään. Valitsin kuitenkin lähtökohdaksi ompelusta nauttimisen, ja loppu tuloksen käytännöllisyyden / käytettävyyden. Tässä teille lopputulos:

Pussukka yhden tyttömme astmalääkeen säilytykseen. Nuorimmalle tytölle Speedy Girl 86cm Ottobre 3/2013 ja Rosy Steps legginssit 86cm (ilman härpäkkeitä nilkoissa, ja lisättynä kantit lahkeensuihin).


Trikoomekkoon kiinnitetty silittämällä
 paketista löytynyt merkki.















Kännykkäpussista muokatulla idealla tein yhden tyttömme astmalääkkeelle säilytyspussukan. Kaikissa vaatteissa ei ole suljettavia taskuja, tai edes niitä taskuja. Nyt lääkkeen voi ottaa mukaan roikkumaan housun vyötärölle. 
Pussukassa käytetty lintukangasta päällä ja vuorena, punaista kanttinauhaa ja paketissa tullut nappi.
Omasta varastosta lisäsin pehmusteeksi vanulevyä, kuminauhalenkin ja kiinnitys renksun.