keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kankaan värjäystä ja kaupasta ostetun paidan pikatuunaus.

Sain isoäidiltäni kankaita, jotka ovat vuosia sitten kertynyt hänen kaappiinsa. Osa kankaista on niin erikoisia ja muistuttaa verhoja, joten niistä on todella vaikea keksiä mitään tekemistä.
Ajattelin tuosta oikean reunan valkoisesta kankaasta tehdä tytön mekkoon helman. Kankaasta tulee mieleen verhojen lisäksi alushame, joten väriä täytyy saada. Olin värjäämässä pari T-paitaa, joten kokeeksi heitin sekaan osan tuosta valkoisesta.

Kastellut vaatteet/kankaat koneessa, ja tekstiiliväri lisätty. Vielä puuttuu värisuola, ja kone päälle.

Värinä käytin petrolia.

Kone käynnistyy...

Ohjelma puoli välissä...
T-paidat ottivat väriä hyvin, mutta tuo valkoisen kankaan värjäys kokeilu, ei nyt ihan mennyt nappiin. Tuli aika vaalea lopputulos.
 
Tässä lopputulos,miten kolme erilaista ja alkujaan eri väristä värjääntyi. Tässä kankaat vielä märkiä.

Ja tässä lopputulos. Aika vaaleaksi jäi.
 
 
Kaupan -70% alesta löytyi pojalle paita todella edullisesti, mutta oli kyllä samalla kovin tylsän näköinen paidaksi. Pieni pohdinta, ja pikainen tuunaus paikallaan. Silitin paitaan Sonic hahmoihin kuuluvan kuvan. Kuva on tulostettu kuvansiirtopaperille, ja sitten silitetty kankaaseen. Tämä kuvansiirtopaperi on tarkoitettu vaaleille kankaille, joten siksi kuvasta näkyy paidan väri läpi. Poika on tosi iloinen uudesta paidastaan.
 



2 kommenttia:

  1. se taisi olla varmaan osittain polyesteriä joka ei ota itteesä väriä niinkuin puuvilla. mutta oikeestaan aika hauska jos hameen helmaa ajattelee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei hajuakaan kankaan materiaalista. Nämä on voinut vaikka 20 vuotta viihtyä isoäidin kaapissa. Itsekkin epäilin, että materiaali vaikutti siihen ettei väri tarttunut. Tulipahan testattua. Nyt täytyisi vielä keksiä hameen yläosan materiaali.

      Poista