keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Apina paita Ottobre 4/2012 Little Lamb kaavalla

Kaavoihin kangistunut ompeli taas paidan. Jälleen suosikki / luotto kaava käytössä, eli Ottobre 4/2012 Little Lamb koko 122cm. Tällä samalla kaavalla olen tehnyt noin 10 trikoo-paitaa pojalle.

Royal-tuotteen yllätyspaketissa tullut apina-trikoo ei oikein ollut minulle mieluinen. Kangas onkin majaillut kaapissa ilman mitään toteutus ideaa, kunnes kaapin ovi oli jäänyt auki, ja poika näki apinat. Hän pyysi saada itselleen apina paidan, ja tietysti toiveen toteutin, kun poika kankaaseen niin ihastui. Yhdistin kankaaseen harmaan resorikantin, jotta paita on kiva asu harmaiden collegehousujen kanssa.


Paidan valmistumisen jälkeen poika kysyi voisiko hän saada seuraavaksi Rölli paidan. Totesin hänelle ettei sellaista kangasta luultavasti ole olemassa. Poika tähän totesi: Voisiko Joulupukki hakea Ruotsista?
 
Palataan vielä hetkeksi aikaa taakse päin, eli hetkeen kun paita oli helman taitteen ommelta vaille valmis. Minulla ei yleensä ole kuin yksi rulla jokaista väriä ompelulankaa. Silloin kun käytän kaksoisneulaa, niin puolaan tarvittavaa väriä kaksi puolaa. Toinen tietysti alalangaksi ja toinen toiseksi ylälangaksi. Olin alkamassa ommella kaksoisneulalla paidan helman taitetta, kun pohdin riittääkö puolassa oleva toinen ylälanka vielä tähän, vai pitäisikö suosiolla puolata lisää. Päätin yrittää jos lanka vielä kuitenkin riittäisi, ja riittihän se. Tässä kuva paljonko lankaa jäi... Ei ole koskaan aikaisemmin ihan näin tarkalle mennyt.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti