keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kuura -tunika Mummille joulupakettiin

Hieman viiveellä, mutta jos nyt alkaisi kirjoittamaan blogiin myös joulupaketteihin tekemiäni mm vaatteita.
Halusin yllättää jouluna äitini, eli lasteni Mummin pehmeällä paketilla. Välillä Mummi on vihjaillut, että tunika olisi kiva, muttei saisi olla rypytyksiä jne. En ole ollut kuulevinani, mutta kuitenkin kuuntelin tarkkaan toiveet, ja jouluna yllätys paljastui.

Ensin piti tietysti miettiä kangas. Mikä materiaali ja kuosi sopisi 60-kymppiselle isoäidille? Entä mikä kaava olisi muokattavissa mieluisaksi?
Kankaaksi valitsin Kuura joustofroteen, jota tilasin Royal-tuotteelta.
Kaavaksi tuli ONION 2035, ja siitä malli A.

 
Joustofrotee on minulle suhteellisen vieras materiaali. Enemmän on tullut ommeltua trikoosta, ja joustocollegesta. Tätä tunikaa ommellessa tulikin vaikeuksia vastaan pääntien huolittelussa. Olen lähes aina käyttänyt resoria ja kantannut pääntiet, mutta musta resori oli lopussa, kun olisin sitä tarvinnut. Kyselin Facebookissa Saumanvara -ryhmässä neuvoa tilanteessani. sain hyviä vinkkejä. Hyvistä vinkeistä valitsin Karkelot blogin ohjeen pääntien huolitteluun framilonin avulla. Blogi ja ohje löytyy: http://karkelokukka.blogspot.fi/2013/08/paantien-huolittelu-framilonin-avulla.html
 

 
Itse olin todella tyytyväinen lopputulokseen, ja niin oli myös lahjan saaja. Nyt on alkanut tulla vinkkejä seuraavaa tunikaa varten :) 

1 kommentti: