Google+ Followers

maanantai 16. helmikuuta 2015

Minecraft creeper villasukat

Suunnitelmissani oli neuloa pojalle villasukat, ja halusin niihin jotakin jos poika helposti tunnistaisi omansa. On sitten kyseessä päiväkoti tai koulu, niin lapsilla menee helposti vaatteet sekaisin. Tästä syystä vaatteet tulisikin merkata hyvin. Villasukat onkin vähän haastavampi. Niihin ei vain kirjoiteta kynällä, niin kuin moniin muihin vaatteisiin. Olen kyllä joihinkin villasukkiin ommellut palan kanttinauhaaa, ja siihen kirjoittanut lapsen nimen. Kuitenkin ajattelin neuloa pojalle mieluisat villasukat, ja täten toivoa jotta poika omansa helommin tunnistaisi, sekä sukat kulkeutuisi myös kotiin.
Meillä ainakin poika on kova pelaamaan Minecraft peliä, ja lelufiguurejakin on jo kertynyt useita. Tästä lähti idea Minecraft aiheisista villasukista. Googlen avulla etsin ideoita. Päädyin blogi sivulle, jossa oli ohje Creeper neulepipoon. Ideaa muokkaamalla neuloin pojalle Ceeper-sukat. Lankana Novitan 7 veljestä.

Neuloin vihreällä langalla sukat. Cceeperin naaman kuvio on 17 kerrosta korkea, niin neuloin sukan varteen 21 kerrosta sileää. Jälkeenpäin tein mustalla langalla kuviot jäljittelemällä silmukoita.




 
Minecraft pelin Creeper:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti