Google+ Followers

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ihana oma kantinkääntäjäni

Pari kuukautta sitten minulla ei ollut mitään hajua mikä on kantinkääntäjä. No ei sen puoleen ollut silloin vielä tullut tutuksi kaksoisneula, framilon joustonauha ym jutut. Nyt näihinkin on tullut tutustuttua. Entäpä kantinkääntäjä??? Tuo mielenkiintoni herättänyt kapistus, josta olin lukenut muutamissa ihanissa blogeissa, sekä kiinnostuksella seurannut keskustelua ompeluelämää facebook ryhmässä.

Pitihän minunkin tilata oma, ja muiden esimerkkiä seuraten, niin tietysti ebay:sta. Tilaaminen sujiu ongelmitta, ja odotus palkittiin päivän alle viikon kuluttua, kun postilaatikosta löytyi pehmustettu kirjekuori.

Tässä minun oma kantinkääntäjä juuri saapuneena kotiin.
 
 Tähän kantinkääntäjään leikataan 38mm soiroa, ja valmis kantti on 9,5mm. Kiinnitin kääntäjän maalarinteipillä, ja pysyy yllättävän hyvin. Turhaan ei ole muut käyttäjät kehunut teippi systeemiä.
 
 


Kaksoisneula meni poikki ennen kantinkääntäjän saapumista, ja uutta en ole ehtinyt käydä ostamassa. En antanut tämän haitata tilannetta, vaan heti oli päästävä kokeilemaan. Niin ihanan helppoa ja simppeliä. Tietysti pitää vielä treenata tätäkin, ja harjoitus tekee mestarin.

 


Lopuksi vielä merkkasin ompelukoneeseen mustalla tussilla merkit, jotta kantinkääntäjä on nopea laitta uudestaan samaan kohtaan kiinni teipillä. Iso maalarinteippirulla ompelukoneen kaveriksi, niin saa nopeasti kääntäjän taas käyttöön. EN KADU TÄTÄ OSTOPÄÄTÖSTÄ!


Iso ja suuri kiitos kaikille, jotka ovat tästä ihanuudesta blogeissaan kirjoittanut, sekä mm. ompeluelämää ja saumanvara facebook ryhmissä julkaisseille/kirjoittaneille. Tämä ei ole ainut eikä varmasti viimeinen mitä olen ostanut/oppinut käyttämään teidän neuvojen ansiosta. Mistä muualta kuin netistä kotiäiti etsii apua ja neuvoa iltaisin, kun lapset on jo untenmailla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti