Google+ Followers

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kolmatta kantinkääntäjää odotellessa...

Olen ihan hurahtanut kantinkääntäjien käyttöön. Paitojen kaula-aukot, hihansuut, yms saa niin siististi huoliteltua kantinkääntäjän avulla.

 
Itse kiinnitän kantinkääntäjän maalarinteipillä Singer Heavy Duty 4411 ompelukoneeseen. Hyvin on toiminut näin. Enemmän kantinkääntäjistäni on aikaisemmissa blogiteksteissä:
 
Nämä molemmat kantinkääntäjät on sellaisia, että kääntää kantin nelinkerroin. Käytäntö on näyttänyt, että tällainen kantti on välillä liian paksu ja jäykkä. Etenkin pienten lasten vaatteisiin kolminkerroin oleva kantti olisi parempi. Nelinkerroin kääntävän kantinkääntäjän voi viritellä kääntämään kantin myös kolminkerroin. Tästä ohje esim:Hur man kantar 3-vik med en 4-vikande bandkantare / Miten nauhankanttaajan saa kääntämään nauhan 3-kertaiseksi
 
Kantinkääntäjät on minulla niin suuressa käytössä, että päätin lopulta tilata itselleni kolmannen kantinkääntäjän, ja nyt kolminkerroin kääntävän. Tilauksen tein tutulla tavalla ebayn kautta.
Tällainen sieltä on tulossa:
 
Aloitin kuitenkin jo valmistelut, ja leikkasin sopivaa kanttia valmiiksi rullalle. Pääsen heti ompelemaan, kun posti tuo kantinkääntäjän perille.
 
 
 
Kantinkääntäjää käyttäessäni resori- tai trikoorulla on pöydän reunalla. Välillä olen tehnyt viritelmiä, joissa rulla pysyisi, mutta en ole keksinyt mitään käyttökelpoista ideaa. Aika usein kuitenkin käy niin, että resorirulla kierii lattialle kesken ompelun. Samalla kun tilasin uuden kantinkääntäjän, niin laitoin tilaukseen myös telineen, jonka saa pöytään kiinni. Toivottavasti on hyvä. Tällainen pöytään kiinnitettävä teline sieltä on tulossa:
 
 
 
Jo aikaisemmin hoidin ainaisen ompelukoneen puola ongelman kuntoon. Toisin sanoen puolat oli aina loppu, kun uudelle värille olisi tarvinnut puolan. Yleensä vielä puolaan samasta väristä kaksi puolaa, jotta toista voi käyttää kaksoisneulaa käytettäessä. Kaksoisneulan käytöstä enemmän blogitekstissäni: Singer Heavy Duty 4411 ja kaksoisneula. Näin langoitan ompelukoneeni .
Ostin kerralla 40 uutta puolaa. Nämä pitäisi riittää pitkäksi aikaa. Vielä täytyy miettiä missä puolia alan säilyttämään, sillä puolien säilytykseen taroitettu rengas on jo täysi.
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Heippa! Kärsin taudista nimeltä "kantinkääntäjäkuume", ja mietin, että voiko kantinkääntäjän "virittää" siis kaikenmoisiin ihan tavallisiin ompelukoneisiin? Kolminkertainen kantti olisi mukava, joten tulehan kertomaan käyttökokemuksiasi.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Nyt sain lopulta kirjoitettua vähän tästä uudesta kolminkerroin kääntävästä kantinkääntäjästä: http://aitijellona.blogspot.fi/2015/06/kolminkerroin-kaantava-kantinkaantaja.html
      Minulla on nyt kolme kantinkääntäjää, ja hyvin ne saa viritettyä leveällä maalarinteipillä ompelukoneeseen.

      Poista